Kilpipaja tarjoaa asiakaspalveluna seuraavat ilmaiset asennusniksit, hintavertailun sekä kaupalliset linkit. (Ei-kaupaiset linkit on koottu Kilpimuseoon.)

 

1) Rekisterikilpien kiinnitysohjeet


Valtioneuvoston ajoneuvojen rekisteröinnistä antaman asetuksen mukaan (22§)

Rekisterikilvet on kiinnitettävä autossa eteen ja taakse, traktorissa ja moottorityökoneessa eteen tai taakse, moottorikelkassa molemmille sivuille ja muussa ajoneuvossa taakse kilvelle varattuihin paikkoihin ajoneuvon poikkisuuntaan, pystyasentoon tai enintään 30 astetta alareunasta ulospäin kallistettuna ja siten, ettei mikään ajoneuvon osa tai varuste osittainkaan peitä sitä.


Rekisterikilpi tulee tarvittaessa pohjustaa tai kehystää siten, ettei se ajoneuvoa käytettäessä vahingoitu. Rekisterikilpeä ei saa taittaa, leikata tai peittää, eikä siihen saa kiinnittää tarraa, merkkiä tai kilpeä. Rekisterikilven kiinnitysruuvien päät on maalattava pohjan värisiksi tai peitettävä pohjan värisillä tulpilla.


Luvanvaraiseen tavaraliikenteeseen käytettävän auton rekisterikilvet on kiinnitettävä erilliseen niitä ympäröivään keltaiseen kohoreunaiseen kehykseen, jonka leveys on 20 mm.



2) Kuinka kiinnittää rekisterikilpi ajoneuvoon?


  1. 1.Hanki tulpalliset rekisterikilven ruuvit. Edullinen ja siisti tapa. Vedä väritöntä ajoneuvokäyttöön tarkoitettua liima-/tiivistemassaa kilven alle pari kolme raitaa räminän estämiseksi. Kasta myös ruuvin pää massaan ja jätä ruuvi sen verran löysälle, että massaa jää ruuvin ja kilven väliin aavistus. Anna massan kuivua kunnolla ja vasta sitten kiinnitä tulpat paikalleen. Näin vähennät sinkityn ruuvin ja alumiinisen kilven kosketuksesta johtuvaa elektrolyyttistä korroosiota. RST-ruuvi toimii sinkittyä ruuvia paremmin.


  1. 2.Rekisterikilven muovinen pultti. Alumiinin ja sinkin keskinäistä reagointiongelmaa ei ole, mutta asentaminen on paljon työläämpää.


  1. 3.Erillinen kilven taustalevy, johon kilpi tulee kiinni nylonruuveilla tai muovisilla lukkopaloilla. Edellistä vähän kalliimpi, mutta täysin reaktiovapaa vaihtoehto.


4. Kilven liimaaminen suoraan puskuriin. Joku on menestyksekkäästi käyttänyt

    kaksipuolista ”superteippiä ”, ja toinen Velcrolla kolmas luottaa 3M Dual Lockiin.    

    Kokeilla voi omalla vastuulla.


  1. 5.Jaa omat niksisi muiden kanssa. Lähetä asennusniksisi osoitteella kilvet (ät) kilpipaja (dot) com niin julkaisemme ne tässä kootusti, jotta niitä ei tarvitse netin keskustelupalstoilla kysellä.



3) Saksasta/Virosta jne. tuodut autot, liian leveällä olevien reikien peittäminen


Takana yleensä riittää taustalevyn vaihtaminen, mutta edessä tilanne on usein haasteellisempi:



Vaihtoehto 1 Bongattu kadulta - ei Kilpipajan suosittelema




Vaivattomin vaihtoehto: Älä kiinnitä asiaan suurempaa huomiota, vaan jätä vanha vääränkokoinen kilven taustalevy paikalleen. Kiinnitä suomalainen rekkari läpipultaten päälle. Nopeaa, halpaa ja ihanan viimeistelemätöntä! Sopii parhaiten rujoihin maastureihin, mutta näitä näkee yllättävän paljon kalleissakin tuontiautoissa... Täyttää valtioneuvoston ajoneuvojen rekisteröinnistä antaman asetuksen (22§) vaatimukset, mikäli malttaa maalata ruuvit valkoiseksi... Yleensä tämän asennustavan valitsevat eivät malta.



Vaihtoehto 2 Bongattu kadulta, ei Kilpipajan suosittelema




Suuremman vaivan vaihtoehto: Säästä muutama euro, ja suurenna vanha saksalainen taustalevy suomikilpien korkuiseksi ja keksi joku ohut levy alle peittämään taustalevyn kiinnitysruuvit. Kalliissa autossa antaa epämääräisen vaikutelman. Jos sitä haluaa hakea, niin siitä vaan. Ei täytä valtioneuvoston ajoneuvojen rekisteröinnistä antaman asetuksen (22§) vaatimuksia, koska rekisterikilpi on osittain peitetty.


Vaihtoehto 3  Kilpipajan valinta eteen




Vanhat liian leveällä olevat reiät peitetään esim. mustilla tulpallisilla ruuveilla (esim: nippelit.fi tai autovaraosaliikkeet) ja rekisterikilpi kiinnitetään valkoisilla tulpallisilla ruuveilla. Mikäli alkuperäinen kilpi tai taustalevy on ollut siististi kiinnitetty, niin edullinen ja siisti sekä ”kevyt” vaihtoehto. Täyttää 22§ vaatimukset.


Vaihtoehto 4  ”Jos haluaa mainostekstin”




Kuten edellä, mutta rekisterikilpi asennetaan paikalleen Kilpipajan tai vastaavalla taustalevyllä. Täyttää 22§ vaatimukset.



Vaihtoehto 5 ”Nostalgiaa rakastaville”




Maalaa vanhan saksalaisen rekisterikilven päät haluamallasi värillä tai valmista alumiinista tai riittävän jäykästä muovilevystä  juuri saksalaisen  rekisterikilven kokoinen levy ja maalaa haluamallasi värillä. Kiinnitä tämä ”asennuslevy” vanhaan saksalaiseen taustalevyyn tai vaihda tilalle Kilpipajan pitkä taustalevy. Tähän asennuslevyyn kiinnität rekkarin kiinni tulpallisilla ruuveilla. Alkuperäinen kilvenpohjan mainosteksti ei peity tällä ratkaisulla. Täyttää 22§ vaatimukset.



Vaihtoehto 6 ”Kasvattaa turvaväliä”




Kuten edellä, mutta kiinnitä asennuslevyyn Kilpipajan tai vastaavan suomikilville tarkoitettu taustalevy.  Suomikilven taustalevy peittää tehokkaasti alkuperäisen mainostekstin. Täyttää 22 § vaatimukset.



Vaihtoehto 7 ”Tee se itse miehille”




Liimaa suomalaisen rekisterikilven korkuinen ja saksalaisen rekisterikilven pituinen (n. L 522 mm x K 120 mm) haluamasi värinen muovilevy puskuriin (jolla peität liian leveällä olevat reiät) ja kiinnitä rekkari tulpallisilla ruuveilla kiinni (muovilevyn läpi suoraan puskuriin). Täyttää 22§ vaatimukset.



Vaihtoehto 8

Sama kuin edellinen vaihtoehto, mutta käytä rosterista taustalevyä. Katso tältä sivulta alempaa, mistä halvimmalla kannattaa ostaa. Täyttää 22§ vaatimukset.



Vaihtoehto 9




Liimaa suomalaisen kilvenpohjan korkuinen ja saksalaisen kilven pituinen (n. L 520 mm x K 140 mm) haluamasi värinen muovilevy puskuriin, ja kiinnitä sen läpi Kilpipajan tai muun valmistajan suomalainen taustalevy. Täyttää 22§ vaatimukset.


Huomaa että suomikilpi on 78 mm lyhyempi ja 5 mm korkeampi kuin saksalainen kilpi, joten suomikilvellä peittää todennäköisesti vanhan autoliikkeen mainostekstin. Ellei peity riittävästi niin tiettävästi ainoana Suomessa saksan taustalevyt saa Kilpipajalta.


  1.  

4) Myytävät rekisterikilpituotteet


Julkaisemme tässä linkkejä eri kilpikauppoihin halvimman hinnan ollessa aina ensimmäisenä. Kokonaishinnan saamiseksi myös toimituskulut on laitettu näkyviin. Kuten voit havaita, hinnoissa on melkoista hajontaa...


Rosteriset taustalevyt


  1. biili.fi

  2. motonet.fi

  3. tarvikkeet.fi

  4. polarautovaruste.com

  5. vannetukku.fi

 


Luvanvaraisen tavaraliikenteen "nälkäkehys"

  1. skal.fi

  2. tarvikkeet.fi



Taustalevyt kaksipyöräisiin ja mönkijöihin  

               rekisterikilvet.com

               moposport.fi 

               yrityslahja.net

               turunmainostuote.fi

               asoma.fi


Rekisterikilven ruuvit ja tulpat  nippelit.fi   (Suomen laajin valikoima?)


Peltiruuvi valkoisella muovitulpilla Autovaraosaliikkeistä

                                                                                 (tai katsastuskonttorilta)

        Motonet


Rekisterikilven nylonruuvit

  1.   vannetukku.fi

  2.   tuningue.in


  3.  

Rekisterikilven pultti

        biili.fi 

       Varaosamaailma

       Motonet

       vannetukku.fi



Kankaiset rekkarit brodseri.com


Rekkaripaita rekkaripaita.fi


Rekkari avaimenperät

  1. Ainakin Halpa-Halli ja Hong Kong myymälöissä on näkynyt (Novelty Partner)



SF-kansallisuustunnukset

      Musta SF-tarra  verkkari.fi      valkoinen SF-tarra  verkkari.fi 

      Alumiininen SF-tunnus nippelit.fi

  1. Ilmoita uusista linkkivinkeistä sekä mahdollisesti toimimattomista linkeistä tai vanhentuneista hinnoista osoitteella museo (ät) kilpipaja (dot) com


(Ei-kaupaiset linkit on koottu Kilpimuseoon.)



KiIpipaja.com Finland - Aina edullinen ja sinut huomataan!

         

Lähetä niksisi osoitteella museo (ät) kilpipaja (dot) com. Kiitos!


Sivut on optimoitu Safari selaimelle   © Kilpipaja.com Finland 2010-2018